Digitaalisten palveluiden suunnitteluperiaatteet

Näitä periaatteita noudattamalla voimme luoda helsinkiläisille sujuvan ja kokonaisuutena yhtenäisen palvelukokemuksen.

1Lähde tarpeesta

Tunnista käyttäjät ja heidän erilaiset tarpeensa. Puhu käyttäjien kanssa ja asetu heidän rooliinsa. Arvioi myös erikseen, mitä käyttäjän perimmäisiä tarpeita palvelun on tarkoitus täyttää.

Käyttäjät mukaan
Sujuvia palveluja

2Tee vähemmän

Jos jokin on ratkaistu, älä keksi sitä uudelleen. Tämä vähentää työtä, nopeuttaa kehittämistä ja tuottaa parempia palveluita. Tekemällä vähemmän saamme enemmän aikaan.

Kun tuotamme teknisiä ratkaisuja, käytämme niitä myös itse. Samalla luomme pohjaa ja mahdollisuuksia, joiden päälle myös muut voivat rakentaa.

Ketteryyttä kehittämiseen
Ajattele avoimesti

3Perusta tietoon

Perusta palveluiden kehittäminen tietoon ja havainnointiin. Seuraa palveluiden käyttöä ja jatka niiden kehittämistä käyttäjälähtöisesti silloinkin, kun palvelu on jo käytössä.

Käytä palveluissa analytiikkatyökaluja. Näin voit tehdä perusteltuja muutoksia, kun palvelutarpeet muuttuvat.

Käyttäjät mukaan
Ketteryyttä kehittämiseen

4Löydä keskeinen

Löydä keskeinen ongelma, joka kannattaa ratkaista. Älä tyydy vastaukseen “näin tämä on ennenkin tehty”.

Tee töitä sen eteen, ettei käyttäjän tarvitse tehdä töitä. Palvelut ovat usein monimutkaisia kokonaisuuksia, mutta käyttäjälle niiden tulisi olla mahdollisimman selkeitä ja ymmärrettäviä.

Käyttäjät mukaan
Sujuvia palveluita

5Muokkaa ja toista

Aloita pienestä ja kokeile useita vaihtoehtoja. Julkaise ensimmäinen versio varhain, ja kuuntele käyttäjiä koko matkan kohti tuotantoversiota ja sen jälkeenkin. Toimivatko palvelupolut? Onko viestintä ymmärrettävää? Poista tarpeetonta ja korosta vahvuuksia.

Iterointi vähentää riskejä. Se tekee isoista virheistä harvinaisia ja kääntää pienemmät hyviksi opeiksi. Jos kokonaisuus ei toimi, älä pelkää aloittaa uudestaan.

Käyttäjät mukaan
Ketteryyttä kehittämiseen

6Rakenna kaikille

Palveluista tulee tehdä niin saavutettavia, selkeitä ja ymmärrettäviä kuin mahdollista.

Huomioi, missä yhteyksissä palvelua käytetään. Teemme palveluja kaikille, emme vain niille, jotka ovat tottuneet käyttämään uusinta tekniikkaa. Huomioidaan tämä heti alussa.

Sujuvia palveluita
Käyttäjät mukaan

7Luo palveluja

Palvelut ovat asioita, jotka auttavat ihmisiä tekemään jotakin. Iso osa niistä voidaan toteuttaa verkkosivuina, mutta tavoitteena ei ole tuottaa verkkosivuja vaan palveluja.

Digitaalisten palveluiden tulee ratkaista käyttäjien todellisia ongelmia. Usein tämä tarkoittaa myös vakiintuneiden toimintatapojen tarkastelua.

Sujuvia palveluita
Ajattele avoimesti

8Opasta oikeassa paikassa

Kukaan ei halua lukea erillistä verkkopalvelun käyttöohjetta. Mieti, missä vaiheessa käyttäjä tarvitsee mitäkin tietoa ja opasta vaiheittain. Käytä selkeää kieltä. Toimiva palvelu huomioi myös käyttäjän tekemät valinnat ja profiilin, ja kohdistaa viestejä niiden perusteella.

Sujuvia palveluita

9Avaa kehittäminen

Ota käyttäjät mukaan palveluiden kehittämiseen. Avaa rajapinnat ja lähdekoodi, mutta myös keskustelu siitä, mihin suuntaan palvelua tulisi kehittää.

Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että jokaisesta palvelusta voi vähintään antaa palautetta ja se huomioidaan kehittämisessä.

Käyttäjät mukaan
Ketteryyttä kehittämiseen
Ajattele avoimesti

10Jaa opit

Jaa tekeminen ja opit muiden kanssa. Jaa koodia, designia, ideoita ja pyrkimyksiä. Palvelut paranevat, kun tarkastelemme niitä yhdessä. Keskeistä on jatkuva oppiminen.

Merkittävä osa palveluistamme perustuu avoimeen koodiin ja verkon avoimeen kulttuuriin. Ollaan osa tätä ajattelua.

Ketteryyttä kehittämiseen
Ajattele avoimesti

Pohjana käytetty vapaasti muokaten, yhdistellen ja laajentaen Gov.uk:n periaatteita
Open Government Licence v3.0.


Yhteistyössä

Digiopas yhteistyokumppanit